Hankkeen konsortiotapaamisessa tavoitteet selkeytyivät

Uutinen 12.3.2020 klo 8.37
Pienryhmissä keskustelua. © Kaisa Karttunen

Just food -hankkeen vuoden ensimmäisessä konsortiotapaamisessa otettiin iso harppaus käsitteiden määrittelytyössä ja kirkastettiin tavoitteita ja aikatauluja Bosgårdin maatilalla Porvoossa.

Reilu ruokamurros - JUST FOOD on poikkitieteellinen hanke, jossa jokaisella on oma erityisosaamisalueensa ja teemme myös yhteistutkimusta tutkimuskumppaniemme kanssa eri tapaustutkimuksissa. Ison poikkitieteellisen hankkeen toteutus niin, että kukin ei tee vain omia juttujaan on haasteellista. Yhteisten tavoitteiden ja käsitteiden sisäistäminen ja kääntäminen merkityksellisiksi tutkimuskysymyksiksi vaatii paljon työtä, yhteistä keskustelua ja pohdintaa.

Hankkeen vetäjän tämä tosiasia aina yllättää, eikä sen merkitystä sovi vähätellä. ”Toivon, että kaikki saivat eväitä tutkimuskysymystensä ja menetelmien tarkentamiseen konsortiokokouksen yhteisistä keskusteluista. Saimme sovittua yhdessä murrospolut, joita lähdemme nyt analysoimaan tarkemmin sekä suuntaviivat kriteereiden kehittämistyölle, jotka auttavat meitä tunnistamaan oikeudenmukaisuuden kannalta keskeisiä vaikutuksia sekä murrospolkujen sisällä että niiden välillä”, sanoo hankkeen johtaja Minna Kaljonen.

Kartanomiljöö antoi hyvät puitteet keskusteluille. © Kaisa Karttunen

Pienryhmissä kävi vilkas pulina, kun keskusteltiin vuorovaikutuksesta ja viestinnästä. Uusia ideoita yhteistyöstä ja viestien saamisesta tiedontarvitsijoiden ulottuville esitettiin useita. "Uskon myös, että jokaisella on nyt selkeämpi kuva siitä, mitä tarkoitetaan päästövähennyspoluilla, reiluuden kriteereillä ja eri tavoitteiden ja menetelmien yhteensovittamisella", sanoo Kaisa Karttunen, hankkeen vuorovaikutusvastaava.

Järjestimme konsortiokokouksen Bosgårdin maatilalla Porvoossa. Bosgårdin tila tuottaa luonnonlaidunlihaa, jossa charolaiskarja laiduntaa ja pitää Pikku-Pernajanlahden rantoja avoimena. Maatilaan tutustuminen ja pääkartanon saleissa työskentely loivat oivat puitteet ruokamurroksen pohtimiseen. Luova ympäristö vaikutti selvästi positiivisesti mukanaolijoiden keskittymiseen ja läsnäoloon.

Lisätietoja

  • Just food -hankkeen johtaja, erikoistutkija Minna Kaljonen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, puh. 0295 251 252
  • Just food -hankkeen vuorovaikutusvastaava, tutkija Kaisa Karttunen, e2 Tutkimus, etunimi.sukunimi@e2.fi, puh. 040 7018 129

  • Tulosta sivu