© SYKE/Just food, Marjaana Toivonen
Kaksi vuotta sitten joukko tutkijoita kartoitti kasvilajistoa, pölyttäjiä ja petoselkärangattomia eteläsuomalaisilla pelloilla. Mukana oli tavanomaisia ja luomuviljeltyjä peltoja, joilla kasvoi viljoja, öljykasveja, härkäpapua, kaaleja ja erityyppisiä nurmia. Tavoitteena oli selvittää, eroaako luonnon monimuotoisuus eri viljelykasvien ja tuotantotapojen välillä.
Moni kyseli jo tuolloin, voisimmeko kertoa jotain tuloksista. Aineiston keruu oli kuitenkin kesken ja tilastollinen analysointi, tieteellisen artikkelin kirjoitus ja vertaisarviointi edessäpäin. Tieteellinen tutkimus on maratonlaji. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, olemme maalissa.
Viljatilalla monimuotoisuutta voi lisätä korvaamalla osa kevätviljoista esimerkiksi rukiilla, öljykasveilla ja härkäpavulla. © Erja Huusela ja Marjaana Toivonen
Tuoreen tieteellisen artikkelimme "Effects of crop type and production method on arable biodiversity in boreal farmland" päätulokset voi tiivistää neljään kohtaan:
- Eri viljelykasveja kasvavat pellot erosivat monimuotoisuuden kannalta selvästi toisistaan. Monimuotoisimpia viljeltyjä peltoja olivat peltolaitumet sekä härkäpapu-, öljykasvi- ja ruispellot. Härkäpapu ja öljykasvit houkuttivat erityisesti kimalaisia, erakkomehiläisiä ja kukkakärpäsiä. Maakiitäjäiset olivat runsaita ruispelloilla ja hämähäkit monivuotisissa kasvustoissa.
- Kevätviljoja edustaneilla kaurapelloilla monimuotoisuus oli matalaa kaikissa tutkituissa eliöryhmissä. Myös rehunurmilla ja kaalipelloilla lajimääriin perustuva kokonaisdiversiteetti jäi matalaksi.
- Mikään viljelykasvi ei pärjännyt vertailussa pitkäaikaisille kesannoille, joilla monimuotoisuus oli korkeinta. Pitkäaikaiset kesannot olivat erityisen tärkeitä kasvien ja päiväperhosten monimuotoisuuden kannalta, ja monet niillä yleiset kasvi- ja perhoslajit esiintyivät vain harvoin viljellyillä pelloilla.
- Luomuviljellyt pellot päihittivät tavanomaiset pellot kasvilajien määrässä, mutta muuten tuotantotapojen välillä ei havaittu eroa monimuotoisuudessa. Sekä luomuviljelyssä että tavanomaisessa viljelyssä monimuotoisuus vaihteli suuresti peltolohkojen välillä.
Itselleni jäi tuloksista päällimmäisenä mieleen kevätviljojen ja rehunurmien matala monimuotoisuusarvo. Tulos ei ole erityisen yllättävä, mutta se on harmillinen, sillä kyseiset kasvityypit kattavat valtaosan Suomen peltoalasta. Viljatiloilla ja kevätviljavaltaisilla alueilla olisi tärkeää monipuolistaa pellonkäyttöä esimerkiksi lisäämällä pitkäaikaisia kesantoja sekä syysviljoja ja hyönteispölytteisiä viljelykasveja. Ilmaston lämmetessä monien kasvien viljelyalue Suomessa laajenee, joten vaihtoehdot lisääntyvät myös pohjoisessa. Karjatiloilla laidunnuksen lisääminen on tehokas keino luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Laidunnus on tärkeää luonnon monimuotoisuuden kannalta. Peltolaitumilla monimuotoisuus on suurempi kuin niittonurmilla. © Erja Huusela
"Monelle tutkimuksen suurin yllätys saattaa olla tuotantotapojen välisten erojen vähäisyys."
Tulos viittaa siihen, ettei luomusertifiointiin kuuluva pidättäytyminen synteettisten lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käytöstä riitä takaamaan pellon korkeaa monimuotoisuutta. Toisaalta tavanomaiset tilat voivat halutessaan käyttää samoja viljelymenetelmiä kuin luomutilat.
Onkin hyvä muistaa, että viljelijä voi lisätä monimuotoisuutta pelloilla myös viljelykasveista ja tuotantotavoista riippumatta. Tässä tutkimuksessa emme selvittäneet esimerkiksi nurmiseosten monimuotoisuuden, aluskasvien käytön tai kemialliselle kasvinsuojelulle vaihtoehtoisten kasvinsuojelumenetelmien vaikutuksia peltojen monimuotoisuuteen. Ne vaatisivat erillisiä tutkimuksia. Lisäksi peltojen ulkopuoliset puoliluonnontilaiset alueet kuten pientareet, niityt ja metsäsaarekkeet ovat kriittisen tärkeitä maatalousympäristön monimuotoisuudelle.
Pitkäaikaisilla kesannoilla esiintyy tavallisen peltojen lajiston rinnalla myös niittylajistoa. Kuvassa kurjenkelloja pitkäaikaisella kesannolla. © Terho Hyvönen
Tutkimuksemme tuloksia tulkitessa on myös pidettävä mielessä, että tutkimus tarkasteli lajimonimuotoisuutta pellon mittakaavassa. Esimerkiksi monipuolinen viljelykierto ei välttämättä näy eliölajiston monimuotoisuutena yksittäisellä pellolla, mutta se lisää yleensä erilaisten elinympäristöjen (eri viljelykasveja kasvavien peltojen) monimuotoisuutta maisemassa. Tämä puolestaan voi lisätä myös lajimonimuotoisuutta maisemassa.
Maatalousluonnon monimuotoisuus on moniulotteinen kokonaisuus, jossa tutkittavaa ja ymmärrettävää riittää. Samaan aikaan tiedämme tarpeeksi, jotta monimuotoisuutta voidaan lisätä nykyisestä, jos tahtoa on. Maatalousmaiden käytöstä ja hoidosta päättävät viime kädessä viljelijät, mutta heidän päätöksiään ohjaavat maataloustuet, tuotantopanosten hinnat ja tuotteiden kysyntä. Vastuu maatalousluonnon monimuotoisuuden turvaamisesta kuuluu meille kaikille.
Erikoistutkija Marjaana Toivonen Suomen ympäristökeskuksesta