Murrospolut vähähiiliseen ruokajärjestelmään herättivät keskustelua ruoka-alan työpajassa

Uutinen 3.11.2020 klo 11.22
Murrospolkuja. © Just food/SYKE

Miten arvioidaan eri politiikkakeinojen reiluutta? Tähän kysymykseen Just food - Reilu ruokamurros -hankkeen tutkijat törmäävät yhtenään. Lokakuun 29. päivänä järjestetyssä työpajassa asiaa päästiin pohtimaan yhdessä ruoka-alan toimijoiden kanssa.

Keskustelun pohjaksi Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemi esitteli vaihtoehtoisia murrospolkuja, joilla ruokajärjestelmä voi päästä tavoitteeksi asetettuun 33 prosentin päästövähennykseen vuoteen 2035 mennessä. Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Teea Kortetmäki puolestaan avasi reiluuden käsitettä ja periaatteita.

Kahden tunnin työryhmissä asiantuntijat pohtivat kuhunkin murrospolkuun tarvittavia politiikkakeinoja ja niiden reiluusvaikutuksia. Kuka hyötyy, kuka häviää? Tarvitaanko kompensaatioita, jos vaikutukset johonkin ryhmään ovat liian rajuja?

Teknologiamurrokset puhuttivat monia

Uusia avauksia syntyi kaikissa, mutta erityisesti teknologiamurroksia miettineissä ryhmissä. Harvoin tulee ajatelleeksi esimerkiksi uudentyyppisten elintarvikkeiden hyväksyttämisprosesseja, jotka voivat pituutensa tai kalleutensa takia heikentää pienten yrittäjien mahdollisuuksia. Myös uusien kasvinjalostusteknologioiden sosiaalinen hyväksyntä keskustelutti.

Oikeudenmukaisuuden pohdinnassa haastavaksi osoittautui mahdollisten näkökulmien monipuolisuus ja laaja-alainen tiedontarve.

”Tunnistettujen haittavaikutusten arvottaminen keskenään ja erityisesti niiden miettiminen suhteessa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ei ole helppoa”

- summaa Jyväskylän yliopistonlehtori Suvi Huttunen.

Tilaisuuden osallistujiksi kutsuttiin ruoka-alan toimijoita ja edustajia maa- ja kalataloudesta, teollisuudesta, kaupasta, suurkeittiöistä kuluttajiin. Samoin hallintoa ja järjestömaailmaa kutsuttiin mukaan. Työ reiluuden pohdinnassa ei jää tähän. Työpajojen tulosten perusteella työtä jatketaan tulevan talven aikana pienemmissä ryhmissä. Nyt vielä suhteellisen yleiselle tasolle jäänyttä reiluusanalyysiä viedään pidemmälle ja syvemmälle.

Lisätietoja

  • tutkimusprofessori Jyrki Niemi, Luonnonvarakeskus Luke, etunimi.sukunimi@luke.fi
  • tutkijatohtori Teea Kortetmäki, Jyväskylän yliopisto, etunimi.t.sukunimi@jyu.fi
  • yliopistonlehtori Suvi Huttunen, Jyväskylän yliopisto, etunimi.m.sukunimi@jyu.fi

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu